Mennään metsään

1.-7.10 Mennään metsään -viikko

Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia #mennäänmetsään -kampanjalla.

Kampanjan yhtenä päämääränä on jokamiehenoikeuksien vieminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Meidän perhe käy ja käyttää metsää. 

Jo pienestä pitäen, olemme molemmille lapsille pyrkineet opettamaan, että säässä, kuin säässä olemme ulkona. Olen itse kasvanut maalla ja viettänyt suuren osan lapsuudestani isovanhempieni maalaistalossa, jossa ei tekeminen ole loppunut. On tullut pilattua niin monet vaatteet ja kengät, koska on ollut hauskaa. Mustikat on serkkujen kanssa poimittu keltaisen t-paidan helmaan, josta mummulaan päästyämme oli jäljellä enää hillomönjöinen entinen t-paita.

     Omia lapsuusmuistoja vaalien, on halunnut siirtää tuon innon ja ihastuksen, luontoon ja sen luomiin mahdollisuuksiin, myös omille lapsilleen. He nauttivat siitä, että saavat kerätä itse välipalaa päiväkävelyllä metsäpolun varresta. Sadoittain keppejä, käpyjä, kiviä ja kukkasia on myös kannettu kotiin aarteina heti, kun ne ovat kädessä pysyneet. Mutaan saa ja kuuluu koskea, lätäkköön kuuluu jäädä lätistelemään ja lumihiutaleiden kerääminen kielellä on parasta.

     Neljävuotiaan kanssa olemme käyneet keräämässä sieniä ja marjoja, askartelutarvikkeita, synttärikoristeita, kauden sisustustarvikkeita ja kukkia jo monta vuotta. Jokaisella reissulla hän osaa kysyä jotakin, jota ei muutoin tulisi  hänelle opetettua tai välttämättä edes itse ajateltua. Luonnossa, hänestäkin tulee paljon rauhallisempi ja pohtivaisempi, kuin missään muualla. Hänestä on myös hauskaa seurata isänsä historia-harrastusta, eli löytää metsästä juoksuhautoja tai muita merkkejä menneestä.

     Luonto on myös täysin ilmainen elämysten luoja lapsille. Olemme todenneet meidän lastemme kanssa tivolit, laiva-risteilyt ym. menoa ja melskettä sisältävät viihdykkeet liian raskaiksi heille. Isommalla tytöllä aistit kuormittuvat helposti jo televisiota tuijottaessa, joten kaupunkimelu ym. on hyvä tasoittaa välillä luonnossa. Siksi pyrimmekin tekemään lenkkejä lähellä luontoa myös kaupungissa, vaikka puistoilemmekin paljon. Teemme perhe-retkiä lähialueiden erilaisiin luonnonnähtävyyksiin sekä lähimetsään eväsretken merkeissä. Myös mökkeily on lapsista ihanaa, johon puitteet luovat mm. appivanhempieni kesämökit. Uimme viime kesänä paljon järvissä ja maauimalassa käyntikin unohtui tämän myötä tyystin.
        Ulkoiluvaatteita nyt neljä vuotta pyörittäneenä, olen päätynyt siihen tulokseen, että vertailu ja merkkitamineiden suosiminen kannattaa. Tavallisten kurahousujen sijaan olemme nyt valinneet fleecevuorellisen Didriksons takki ja housut -kokonaisuuden. Ei kerrospukeutumista syyssateella, eikä oksiin raapiintuneita kuravaatteita - jopa päiväkotimme kehui tytön helppoa ja kätevää pukua. Ainut miinus on puvun pesussa, sillä housujen kuivuminen kestää pitkään. Talvivaatteiden alle on valikoitunut merinovillaa, sillä fleece ym. keinokuitu hikoaa ja sähköistyttää, jota luonnonkuitu ei tee. 

     Luontohenkisestä kasvatuksesta toivomme antavamme lapsillemme paljon eväitä elämään tulevaisuudessa. Leikki-ikäinen ymmärtää jo hienosti, että kalaruoat tehdään oikeasti siellä järvessä elävästä kalasta, eikä vain osteta pöytään kaupan pakastealtaasta. Esikoista kalaan viedessään mieheni mietti, kuinka suhteellisen herkkä tyttö suhtautuisi madon koukkuunlaittaittamiseen tai kalan tainnuttamiseen. Tyttö kuitenkin kertoi itse isälleen, kuinka pamauttaa kalan hengiltä ja siltä pitää ottaa silmät ja suolet pois. Kuinka hienolta tuntuikaan, ettei lasta tarvinnut tuohon millään tavalla valmistella. Häntä ei myöskään järkyttänyt kissan hiiren syöminen, vaan päinvastoin hän kaksivuotiaana neuvoi kissaa viemään ruokansa ensin kuppiin, ennenkuin sen sai syödä. Hassu.

Siispä. Mennään metsään ja ilmoitetaan siitä laskurille!

Ttanna