1.-7.10 Mennään metsään -viikko Yle juhlii metsää ja jokamiehenoikeuksia #mennäänmetsään -kampanjalla. Kampanjan yhtenä päämääränä on jokamiehenoikeuksien vieminen Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Meidän perhe käy ja käyttää metsää. Jo pienestä pitäen, olemme molemmille lapsille pyrkineet opettamaan, että säässä, kuin säässä olemme ulkona. Olen itse kasvanut maalla ja viettänyt suuren osan lapsuudestani isovanhempieni maalaistalossa, jossa ei tekeminen ole loppunut. On tullut pilattua niin monet vaatteet ja kengät, koska on ollut hauskaa. Mustikat on serkkujen kanssa poimittu keltaisen t-paidan helmaan, josta mummulaan päästyämme oli jäljellä enää hillomönjöinen entinen t-paita. Omia lapsuusmuistoja vaalien, on halunnut siirtää tuon innon ja ihastuksen, luontoon ja sen luomiin mahdollisuuksiin, myös omille lapsilleen. He nauttivat siitä, että saavat kerätä itse välipalaa päiväkävelyllä metsäpolun varresta. Sadoittain keppejä, käpyjä, kiviä ja kukkas
Erityislapsi. Varhaiskasvatus. Puheterapia. Esikoisen ollessa kahden vanha, tuoreen äidin vaisto alkoi kolkutella. Tyttö ei puhunut, mutta keksi omia yksinkertaistettuja sanoja arkipäiväisiin tilanteisiin. Jo pienen jokeltelu tuntui takkuavalta ja yksitoikkoiselta. Läheisten kaksivuotiaat alkoivat jo puhua pienillä lauseilla, kun minun tyttäreni sanavarastoon kuului kolme sanaa. Tuossa vaiheessa ilmaisin huoleni neuvolassa. Neuvola käski seurata tilannetta ja palata asiaan, mikäli tilanteeseen ei tulisi muutosta. Tytön tullessa kahden ja puolen vuoden ikään, halusin saada puheterapeutin arvion asiasta ja muistan tuon puhelun varmasti loppuelämäni. Terveydenhoitaja kertoi, että kaksikymmentä sanaa on riittävästi, vaan tyttäreni sanavarastoon kuului (muiden kuin minun) ymmärrettäviä sanoja ehkä viisi. Sain ajan puheterapeutille, joka jo ensikäynnillä sanoi meidän tulleen juurikin oikeaan aikaan, vaikkei neuvola ollutkaan vielä huolissaan. Puolen vuoden puhterapian avull